Voimmeko juhlia sisäasiainministeriön 200-vuotisjuhlaa v. 2009?

Voimme kyllä - vaikka juuri viime vuosikymmenellä juhlimmekin ministeriömme 125-vuotisjuhlaa. Kumpaisellekin juhlimiselle on perustelunsa - mutta 200-vuotisjuhlille ehdottomasti paremmat! Vuonna 1869 tuli kyllä Suomen senaattiin siviilitoimituskunta, jonka nimi sittemmin muuttui sisäasiaintoimituskunnaksi ja siitä sisäasiainministeriöksi.

Mutta sitä ennen, heti v. 1809, oli olemassa kansliatoimituskunta. Sekä vuonna 1944 ilmestynyt ministeriön julkaisu ”Siviilitoimituskunta - sisäasiainministeriö 1869 - 1944” (ST-SM 1944, s. 9) että vuonna 1969 ilmestynyt ”Siviilitoimituskunta. Sisäasiainministeriö. 1869 - 1969” (ST-SM 1969,s. 7) kuitenkin tulkitsevat vuonna 1869 tapahtuneet senaatin työjärjestyksen muutokset ja niiden asetukseen kirjauksen siten, että kansliatoimituskunta lakkasi olemasta ja ”sen tilalle tuli siviilitoimituskunta”. Molemmat myöhemmät nimen muutokset tulkittiin vain nimenmuutoksiksi, molemmissa julkaisuissa.

Mutta onko tämä järkevä tai järkevin tulkinta? Ei oikeastaan ole, ei ollenkaan.

Vuoden 1869 senaatin ohjesäännössä toimituskuntien lukumäärä säilyi täysin samana kuin ennen, samoin kuin niiden tehtäväalueet. Entisen kansliatoimituskunnan tehtävät tulivat siviilitoimituskunnalle. Eräistä uusista tehtävistä ei ollut aiemmin ollut lainkaan määräyksiä, nyt ne kirjattiin eri toimituskuntien tehtäviksi, yleensä sille toimituskunnalle, joka jo aiemmin oli kyseistä asiaa hoitanut. Joitakin pieniä tehtävien siirtoja toimituskuntien välillä tehtiin, mutta vain epäolennaisia.

Alkuperäinen ohjesääntö senaatille (silloin vielä hallituskonselji), jossa myös oli jo kerrottu sen osastojen ja myös toimituskuntien tehtävät, oli vuodelta 1809. Senaatin työjärjestykseen pieniä muutoksia ja ajantasaistamisia oli tehty myös vuosina 1826 ja 1841, ja niitä tehtiin keisarillisessa Suomessa vielä myöhemminkin, mm. vuosina 1883, 1888 ja 1892, jo ennen 1900-luvun vaihteen suurta murrosvaihetta. (Tiihonen - Tiihonen 1984, Tyynilä 1992). Vuoden 1869 tarkistukset toimituskuntien tehtäväkuvassa eivät mitenkään olleet sen radikaalimpia kuin näillä muilla kerroilla. Kun vuosisadan loppupuolella syntyi uusia toimituskuntia, tehtäväkuvat vanhoilla toimituskunnillakin tietysti muuttuivat huomattavasti, mitä ei voi sanoa v. 1869 tapahtuneen.

Jo vuoden 1809 ohjesäännössä kansliatoimituskunnan tehtävistä ensimmäisenä mainitaan ”huolenpito yleisestä järjestyksestä, rauhasta ja turvallisuudesta yleisesti”, samoin v. 1869 siviilitoimituskunnan kohdalla - ja tämä on sisäasiainministeriön keskeinen tehtävä myös vuonna 2008!

Sen lisäksi koko kansliatoimituskunnan henkilöstö siirtyi (tai pikemminkin: jäi) sellaisenaan siviilitoimituskuntaan, ja myös johtaja, senaattori Samuel Henrik Antell, säilyi samana (ks. Finlands Stats-Kalender vv. 1869 ja 1870). Myös senaatin menosäännössä (so. valtion budjetissa) vuosina 1869 ja 1870 kanslia- ja siviilitoimituskuntaa koskevat kohdat ovat aivan identtiset, otsikkoa tietysti lukuun ottamatta (KA 1869a, KA 1870). Senaatin matrikkelissa mainitaan Antellin kohdalla vain nimitys kansliatoimituskunnan päälliköksi v. 1866, sen jälkeen hänen muita tehtäviään ja saamiaan kunnianosoituksia vuoteen 1874 asti, ”siviilitoimituskunta” -sanaa ei hänen kohdallaan edes mainita.

Järkevin tulkinta on toisin sanoen se, että kyseessä oli vain nimen muuttuminen, tuolloinkin v. 1869. Nimeä ”kansliatoimituskunta” ei enää - päätehtäviä huonosti kuvaavana ja ilmeisesti myös sekaannuksen välttämiseksi - haluttu käyttää. Senaatin yhteisiä kansliatehtäviä ei tällä toimituskunnalla v. 1869 enää ollut niin kuin aivan alussa v. 1809, vaan jo n. 50 vuoden ajan oli ollut olemassa oma ”keisarillisen senaatin yleinen kanslia”, omine henkilökuntineen (vrt. mainitut valtiokalenterit). ¹⁾

Niinpä voimme kuin voimmekin nähdä jatkuvuuden yli myös tuon nimeä ja joitakin tehtäviä silloin koskeneen muutoksen - joka ei tehtävien muuttumisen osalta ei varmasti ollut suurin, mikä organisaatiotamme on kohdannut.

Missä ja miten tämä väärinkäsitys vuoden 1869 pienehkön muutoksen suuresta merkityksestä sitten syntyi? Se ei ollut historiantutkijain yleisesti hyväksymä käsitys. ²⁾ Se syntyi ministeriön sisällä ja olennaisesti historian harrastajan, poliisiosaston hallitusneuvoksen Eero Koskimiehen riittämättömästä lähteisiin tutustumisesta ja yhden käytetyn lähteen ylitulkinnasta. Näin kertoo v. 1944 julkaisun esipuhe:

”Eräässä 1942 vuoden joulukuussa järjestetyssä tilaisuudessa, jossa silloinen sisäasiainministeri Toivo Horelli sekä ministeriön viran ja toimen haltijat olivat läsnä, hallitusneuvos Eero Koskimies ilmoitti senaatin historiaa tutkiessaan havainneensa, että sisäasiainministeriön edeltäjä siviilitoimituskunta perustettiin toukokuun 10 päivänä 1869 ja että sisäasiainministeriö siis mainittuna päivänä 1944 tulee toimineeksi 75 vuotta, sekä alisti ministerin harkittavaksi, eikö olisi aihetta muistaa tuota merkkipäivää muistojulkaisulla.

Ministeri Horellin myöhemmin lähemmin tutustuttua aloitteentekijän suunnitelmaan julkaisun käsittäviksi kirjoituksiksi ym. sisällöksi ja sen toimittamisesta ministeriön omin voimin, yhtä tieteellisluonteista kirjoitusta lukuun ottamatta, yhtyi ministeri periaatteessa kannattamaan esitettyä ajatusta. Kun hankkeen taloudellinen puoli tuli turvatuksi sen kautta, että valtioneuvoston raha-asiainvaliokunta antoi suostumuksensa julkaisun toimittamiseen valtion varoilla, voitiin ryhtyä käytännöllisiin toimenpiteisiin asiassa.”

Kun näin pitkälle oli päästy, ei asiassa ilmeisesti voitu enää perääntyä. Luultavasti Koskimies itse, kirjoittaessaan ko. julkaisuun (ST - SM 1944) lukua ”Siviilitoimituskunnan perustaminen” (s. 1-9), saattoi jo sitä kirjoittaessaan nähdä, että hänen lähtökohtavuotensa oli mielivaltaisesti valittu. Hän kuvaa jonkinlaiseksi taustaksi asialle 1860-luvun laajakantoisia senaatin uudistussuunnitelmia, jotka kuitenkin käytännössä kokonaan jäivät toteutumatta (Rauhala 1921, s. 104-145, Tyynilä 1992, s. 183-217 ). Niinpä nämä hiekkaan valuneet yritykset eivät käytännössä mitenkään perustele v. 1869 muutoksen erityistä merkitystä. Koskimies ei kirjoituksessaan mitään muita perusteluja esitä, toteaapa vain, että ”kansliatoimituskunnan sijalle tuli siviilitoimituskunta”.

***

Idean ja tulkintansa Koskimies on erittäin todennäköisesti saanut lukiessaan K.W. Rauhalan teosta ”Keisarillisen Suomen senaatti 1809-1909” (jälkimmäinen osa, vuodet 1859-1909, tässä Rauhala 1921) ja jopa niin pitkälle uskallan arvata, että hän on lukenut ministeriön omistamaa kappaletta kirjasta.

Sisäasiainministeriön kappaleessa Rauhalan teoksesta on joku nimittäin joskus korostanut lyijykynällä sivun marginaaliin seuraavia kohtia (ja uskon, että nämä ohuet viivat on tehnyt juuri Koskimies):

Rauhala 1921, s. 133 ”Talousosaston toimituskuntiin nähden tapahtui se muutos, että kansliatoimituskunnan sijalle tuli siviilitoimituskunta; muuten olivat toimituskunnat samat kuin ennenkin.”

Huomatkaa, että Rauhala ei sano, että kansliatoimituskunta lakkautettiin ja siviilitoimituskunta perustettiin. Tarkkaan ottaen muutkaan toimituskunnat eivät olleet ”samat kuin ennenkin” (ks. alempana, asetustekstistä).

Rauhala 1921. s. 135: ”Siviilitoimituskunnan asiain luettelo sisälsi useat niistä kysymyksistä, jotka mainitun ohjesäännön mukaan olivat kansliatoimituskunnalle kuuluneet paitsi niitä, mitkä myöhemmin olivat siltä toisilta toimikunnilta siirretyt.”

Jos Rauhala olisi esittänyt tämän koukeroisen lauseen yksinkertaisena (ja totuudenmukaisena) vaikka siten, että ”Kaikki kansliatoimituskunnan silloiset tehtävät tulivat siviilitoimitukunnalle”, koko väärinkäsitykseltä olisi vältytty. Hän olisi voinut lisätä, että vuoden 1809 ohjesääntöä oli vuosien mittaan muutettu, ja tehtäviä siirretty, mutta nyt, 1869, tällaisia siirtoja ei kanslia/siviilitoimituskunnan osalta tehty.

Rauhala 1921, s 135: ”Mutta sille [siviilitoimituskunnalle] ei kuulunut kuten kansliatoimituskunnalle talousosastoon tulleiden kirjelmien vastaanotto ja jakaminen, eli siis se toiminta, joka kansliatoimituskunnasta oli tehnyt myös talousosaston kanslian.”

Rekistraattorit eli kirjaajat kuuluivat kuitenkin (menosääntöjen ja valtiokalenterin mukaan) siviilitoimituskuntaan vuoteen 1888 asti, jolloin tehtävä vasta annettiin välillä uudelle ministeriölle, jonka nimi oli ”kansliatoimituskunta” ja sieltä v. 1892 Senaatin talousosaston kanslialle (ks. asetukset 1888 ja 1892). Eli sama mainittu työ tehtiin edelleen siviilitoimituskunnassa, jolloin tämän (oudon) tulkinnan mukaan se edelleen toimi ”talousosaston kansliana” tuohon vuoteen 1888 asti.

Myöskään mitään muita kansliatehtäviä ei kansliatoimituskunnalle ollut kuulunut ainakaan 50 vuoteen, vaan ne oli hoitanut ”keisarillisen senaatin yleinen kanslia”.

Rauhala 1921 s. 142: ”Kansliatoimituskunta, jonka merkitys kansliana oli todellisuudessa yllämainitun kehityksen vaikutuksesta jo aiemmin vähentynyt, sai nyt antaa sijaa siviilitoimituskunnalle, joka oli tehtäviltään vain muiden toimituskuntien veroinen.”

Tässä ”Homeroksen” eli Rauhalan on täytynyt täysin ”nukahtaa”, koska tässä selvästikin ajatellaan anakronisesti eli silloista valtioneuvoston kansliaa, jolla pääministerin eräänlaisena ”esikuntayksikkönä” saattoikin teoksen kirjoitusvuonna 1921 olla tietty erityisasema. Mutta alkuperäisellä kansliatoimituskunnalla ei tällaista erityisasemaa ollut, se oli täysin ”muiden toimituskuntien veroinen” koko ajan, eikä Rauhalakaan (1915, 1921) missään muussa yhteydessä tuo mitenkään esiin, että sillä mitään erityisasemaa olisi. (Ellei sitten Rauhala tässäkin tarkoita kirjaajia, mutta siitä jo edellä.)

Vaikka sisäministeriön alkulähtökohtana olevaa toimituskuntaa perustettaessa hyvin tiedettiin, mitä oltiin tekemässä, vuoden 1809 ohjesäännön laatijalta puuttui ratkaisevassa kohdassa mielikuvitusta, ja tämä on aiheuttanut sekaannusta lähes 200 vuotta.. Talousosastoa koskeva kolmas osa alkaa ”yleisillä säännöillä” ja siinä ”42:ksi” kerrotaan viidestä toimituskunnasta, niiden tarkoitus mainiten. Ja luettelo alkaa:

”1. Yleistä järjestystä varten eli Kanslia-toimituskunta”. Kanslia? Mitä ’kanslialla’ on tekemistä yleisen järjestyksen kanssa? Miksei vaikka ”järjestys-” tai ”turvallisuus-” tai ”hyvinvointitoimituskunta”? Rauhala selvästikin etsii (lähes epätoivoisesti) syytä sille, miksi nimi muuttui. Tähän ei olisi ollut lainkaan tarvetta. Nimi muutettiin yksinkertaisesti siksi, että se oli alun perin huonosti valittu.

Niinpä myös Suomen valtiosihteerin v. 1869 senaattiasetuksen esittelymuistiossa (huhtikuussa 1869) keisarille perustellaan laajasti sitä, miten senaatin oikeusosasto olisi erotettava senaatista ja siitä olisi muodostettava korkein oikeus, ja senaattiin, talousosastoon perustettava uusi toimituskunta, oikeustoimituskunta (jotka molemmat ehdotukset keisari tässä vaiheessa hylkäsi) mutta kanslia- tai siviilitoimituskuntaa ei mainita kertaakaan (KA 1869b). Jos kyse olisi ollut mitenkään merkittävästä tai edes todellisesta muusta muutoksesta, kuin nimen vaihtamisesta, esittelymuistiossa olisi varmasti ollut asiasta edes yksi lause. - Myöskään senaatin lausunnossa asetusehdotuksesta 20.4.1869 (KA 1869c) ei kanslia- tai siviilitoimituskuntaa otettu lainkaan erikseen esille. ³⁾

Rauhalan ilmaukset voi kuitenkin yhä vielä tulkita ⁴⁾ perusteluiksi - vaikkakin epäonnistuneiksi - nimen muutokselle. Kuten todettua, lakkauttamisesta ja perustamisesta hän ei puhu. Mutta viimeistään SM:n ”muistojulkaisun” (1944 ja sen ”päivitys” 1969, ST - SM 1969 ) luultavasti vakuutti jotkut ammattitutkijatkin siitä, että näin olisi käynyt. Tästä alempana.

***

Luulen, että epäilyjäkin Koskimiehen (tai Rauhalan) tulkintaa kohtaan oli tuolloin olemassa. Tästä merkkinä näen sen, että kansliapäällikkö P. W. Snellmanin artikkelissa ”Havaintoja 75-vuotistaipaleelta” hän kuitenkin esittää alaviitteessä luettelon kansliatoimituskunnan päälliköistä vuodesta 1809 asti (ko. teoksessa, ST-SM 1944, s. 11).

Mutta kun lupa julkaisuun oli saatu, rahoitus oli järjestyksessä, ja julkaisutoimikunta asetettu, asia vyöryi eteenpäin. Julkaisu syntyi v. 1944 ja käsitys vuodesta 1869 ministeriön perustamisvuotena iskostui ministeriön itsensä perinteeseen, ja kuten alempana kerrotaan myös muualle.

Väärästä lähtökohdastaan huolimatta tätä sisäasiainministeriön historiikkia v. 1944 tuon 75 vuoden ajalta voi itsessään kyllä pitää kulttuuritekona, jonka arvoa korostaa se, että se on tehty sodan vaikeina aikoina, ministeriön omin voimin, oman työn ohella.

Kun 1969 sitten tuli tästä vuoden 1944 julkaisusta 25 vuotta, ja sen laskentatavalla ministeriölle 100 vuotta täyteen, kenellekään ei tullut mieleen tarkistaa tätä vuoden 1869 lähtökohtaa, vaan sitä oli jo ryhdytty pitämään itsestäänselvyytenä. Vaikka Erkki Linna kirjoituksessaan ”Siviilitoimituskunnan-sisäasianministeriön järjestysmuodon kehitys” vuoden 1969 historiikissa (ST-SM 1969, s. 5-17) lähtee jo Ruotsin vallan ajalta, hän on tälle perinteelle uskollinen, eikä problematisoi tai perustele lainkaan tuota vuotta 1869. Hänkin aivan oikein toteaa, miten komiteoiden alkuperäiset ehdotukset olivat ”supistumistaan supistuneet”, mutta pitää silti v. 1869 uudistuksista ”huomattavimpina” sitä, että kansliatoimituskunnan ”sijalle” tuli siviilitoimituskunta.

****

Näyttää siis siltä, että Koskimiehen (Rauhalan) kyseenalainen teoria tai tulkinta näyttää livahtaneen myös muihin hallintohistorian tutkimuksiin, oppikirjoihin sekä lähdejulkaisuihin ja -luetteloihin. Siitä on tullut jopa vallitseva käsitys. Mitä kautta näin on tarkkaan ottaen tapahtunut, vaatii vielä lisäselvittelyjä, mutta intuitioni on, että SM:n ”muistojulkaisulla” (1944) ja sen uudella versiolla (1969) on ollut tässä suuri merkitys, kun ne - painettuina kirjoina, ja ainoina SM:n historiaan keskittyvinä teoksina - jo otsikossaan sitä tulkintaa ovat julistaneet.

Esimerkiksi ”Suomen hallintohistorian” (Tiihonen - Tiihonen 1984) sivulla 132 olevan kuvan mukaan kansliatoimituskunta olisi lakkautettu, mutta sellaista asiakirjaa, jossa näin olisi määrätty, etsii asetuskokoelmasta turhaan. Kun sotilastoimitusta todella lakkautettiin keisarillisella julistuksella 21.4.1841, asia sanottiin siinä selvästi: ”Sotasäädyn (eli Militie) expeditionin lakkaamisesta ja muutoksesta toimitusten jakauksessa eri expeditionein kesken […]”.

Toivo Paloposki teoksessaan ”Suomen historian lähteet” (Paloposki 1972, s. 127) kertoo myös, että ”kansliatoimituskunta lakkautettiin v. 1869 ja sen tilalle perustettiin siviilitoimituskunta, mutta v. 1888 perustettiin kansliatoimituskuntakin uudelleen.” Kuitenkin hän samassa kappaleessa jo itse asiassa kertoo asian oikean laidan: ”Kanslia- ja siviilitoimituskunnat hoitivat sisäasiainhallintoa, muiden toimituskuntien nimet osoittanevat riittävästi niiden hallinnonalaa.”

Samoin Valtionarkiston yleisluettelo 2 (Helsinki 1966) kertoo, että kansliatoimituskunnan toiminta ”päättyi 10.5.1969 asetuksen johdosta” ja sen tehtävät ”jakaantuivat perustetun siviilitoimituskunnan sekä valtiovarain-, kirkollis-, sotilas- ja maanviljelystoimituskunnan kesken”. Kuitenkin sama kirja juuri samalla aukeamalla oli kertonut, että kouluasiat oli siirretty kirkollistoimikunnalle jo 1841, sotilastoimikunnalle oli siirretty 1858 takaisin ne asiat, jotka oli siltä sotilastoimikunnan lakkauttamisen myötä 1841 saatu ja että maanviljelys- ja yleisten töiden toimituskunnalle ei siirretty posti- ja kyytilaitosta ja teiden rakentamista koskevia asioita, vaikka ne olisivat sille paremmin sopineet. Asetuksessa 1869 ei valtionvarain toimituskunnalla myöskään ollut yhtään tehtävää, joka olisi aiemmin ollut kansliatoimituskunnalla. Niinpä juuri v. 1869 ei kansliatoimituskunnalta annettu pois yhtään (!) tehtävää, siviilitoimituskunnalta sittemmin kyllä siirrettiin pois useita.

Sama väärä tulkinta esiintyy myös Kansallisarkiston painamattomissa lähdeluetteloissa. Mutta niistä selviää kuitenkin myös se, etteivät kunnallishallintoakaan koskevat asiat tulleet v. 1869 de facto uutena asiana siviilitoimituskunnalle, vaan ne oli merkitty jo sitä ennen yleensä kansliatoimituskunnan diaariin.

Siten vuoden 1869 muutos saattoi olla kaikista toimituskuntaa ja ministeriötä kohdanneista muutoksista juuri se kaikkein vähäisin: silloin oikeastaan vain nimi muuttui.

***

Asian oikeasta laidasta pääsee myös selville sillä hämmästyttävän yksinkertaisella tavalla, että lukee 10.5.1869 annetun ”armollisen asetuksen” 7. §:n 3. momentin tekstin:

”Toimikunnat tulevat wasta nimitettäviksi:

Siwili-Toimikunta

Waltionwarain Toimikunta

Kamari-Toimikunta

Sotilais-Toimikunta

Kirkollis-Toimikunta

Maanwiljelys-Toimikunta” ⁵⁾

’Wasta’ on tuossa merkityksessä ’vastedes’, ’tästä lähtien’, ruotsiksi vastaava kohta kuuluu:

”Expeditionerne komma framdeles att benämnas: […]”. Eli, toisin ilmaistuna, toimituskuntia kutsutaan tästedes näillä nimillä. Voiko sitä, että vain nimitykset muutetaan, mutta muutoin entiset toimituskunnat jatkavat, juuri selvemmin sanoa? Itse asiassa kaikkien toimituskuntien nimiä oli vuodesta 1809 vähintään hiukan muutettu, sekä suomeksi että ruotsiksi. Maanviljelystoimituskunnankin, joka oli perustettu v. 1860, alkuperäisestä nimestä, vaikka ei tehtävistä, oli poistettu ”yleiset työt”.

***

Kun tämä virheellinen perinne on sisäasiainministeriössä joko suorastaan syntynyt tai ainakin sen toimesta levinnyt ja jopa vakiintunut, meillä on itsellämme lupa se myös hylätä, ja nähdä asia nyt - perustellusti ja oikein - sellaisena, että virastollamme on vielä syvemmät ”juuret”, aivan hallituskonseljin perustamisesta asti v. 1809 ja on olemassa jatkumo kansliatoimituskunta - siviilitoimituskunta ⁷⁾ - sisäasiaintoimituskunta - sisäasiainministeriö. Eli kohta kahden sadan vuoden kertomus yhdestä virastosta Suomessa.

_________________________________

Viitteet:

1) ”Kanslia”-asian selventämiseksi on tarpeen tämä - suoranaisesti SM:ään liittymätön - selvennys. Oikeastaan hyvin vastaavalla tavalla kuin SM:n ja mielestäni myös täysin väärin esittää Tiihosen - Tiihosen 1984 (s. 132) kaavio senaatin kanslian eli myöhemmän valtioneuvoston kanslian juuret.

Vuosina 1888-1892 oli olemassa toimituskunta ”kansliatoimituskunnan” nimellä, joka oli syntynyt siviilitoimituskunnan tehtävien jakamisesta (Rauhala 1921, 451). Se kuitenkin lakkautettiin, ja tehtävät siirrettiin muualle, mm. osa takaisin siviilitoimituskunnalle (Tyynilä 1992, 279). Se ei siis, nimestään huolimatta, ollut suoraan vanhan ”kansliatoimituskunnan” seuraaja, eikä talousosaston kanslia sen seuraaja, hämäävästi samasta ’kanslia’ -sanasta huolimatta. Eikä silläkään toimituskunnalla ollut ”kansliatehtäviä” päätyönään. Mutta sen tehtävät olivat siinä määrin sekalaisia, että tällainen epämääräinen yleisnimi ehkä puolusti paikkaansa (vrt. asetus 9.8.1888).

Senaatin kanslian (myöhemmän valtioneuvoston kanslian) muodostuminen 1800-luvulla on ilmeisesti ainoa esimerkki organisaatiomuutoksesta, joka toteutui senaatin sisällä, senaatin omista käytännön tarpeista lähtien, ja sai vasta jälkikäteen ”siunauksensa” asetustasoisessa säädöksessä.

Vuoden 1809 ohjesäännössä prokuraattorin lisäksi ainoa mainittu senaatin yhteinen, osastojen ja toimituskuntien ulkopuolinen virkamies on yleinen esittelijäsihteeri, jonka virkavelvollisuuksiin kuului valmistella senaatin yhteisistunnon, plenumin asiat ja myös hoitaa arkistoja (VI luku, ”50:ksi”, Shybergsson 1907, s. 168). Yhteisiä avustavia tehtäviä hoitavat virkamiehet (kuten kielenkääntäjät) on ensimmäisissä valtiokalentereissa merkitty kansliatoimituskuntaan (vrt. liite 2). Vuodesta 1819 nämä henkilöt merkitään kuitenkin valtiokalenterissa senaatin yhteisiksi virkamiehiksi, prokuraattorin ja yleisen esittelijäsihteerin jälkeen. Syntyi senaatin yleinen kanslia (vaikka tätä koskevaa päätöstä ei ilmeisesti ole jälkeenpäin löytynyt). Siitä mainitaan senaatin matrikkelissa jo 1830-luvulla (esimerkiksi Karl Emil Robert Munck tulee v. 1831 kopistiksi senaatin yleiseen kansliaan, sitten v. 1832 kansliatoimituskuntaan ja v. 1835 oikeusosastoon , Bergholm, 1912, s. 320) ja v. 1846 se mainitaan ensimmäisen kerran ”virallisesti” valtiokalenterissa. Jo tällöin yleinen esittelijäsihteeri esitetään tämän yksikön päällikkönä.

Keisarillisen senaatin yleinen kanslia epävirallinen asema muuttuu mielestäni kuitenkin viralliseksi viimeistään silloin, kun se mainitaan senaatin menosäännöissä. Näin on siis viimeistään vuodesta 1858, jolloin se mainitaan ensimmäistä kertaa (KA 1858), josta eteenpäin voidaan katsoa, että yleinen kanslia on myös ”de jure” olemassa. Tai viimeistään silloin, kun v. 1865 tehdään ehdotus sen lakkauttamisesta (Tyynilä 1992, s. 194)! ”Keisarillisen senaatin yleinen kanslia” mainitaan menosäännöissä nimeltä ja erikseen v. 1858 lähtien vuoteen 1892 asti. Se oli itsenäinen yksikkö koko ajan myös vuosina 1888-1892, jolloin uusi kansliatoimituskunta oli olemassa, eikä sen osa.

Kun asia 1892 lopulta määriteltiin asetuksessa, senaatin yleinen kanslia sijoitettiin talousosastoon, siitä tuli siis senaatin talousosaston kanslia. Kaikki entiset virat ja henkilöt yleisestä kansliasta kuitenkin siirrettiin uuteen yksikköön (yleisen esittelijäsihteerin virka oli täyttämättä, mutta virka siirtyi). Niinpä tässäkin tapauksessa oli mielestäni kyse vain nimenmuutoksesta, koska tehtävät pysyivät aivan samoina. Niitä ei myös organisatorisen asemankaan pikku muutos mitenkään muuttanut. Yleisen esittelijäsihteerin, kanslian vetäjän, vastuualue oli edelleen koko senaatti ja sen ”plenum”, koska oikeusosastosta ei päästy vieläkään vuonna 1892 eroon (asiahan toteutui vasta itsenäisessä Suomessa). Ainoa todellinen muutos oli, että vuosien 1888-92 kansliatoimituskunnalta siirrettiin talousosaston kansliaan ne ”pahuksen” rekistraattorit, jotka ovat (ks. pääteksti) ”vainonneet” sisäasiainministeriönkin historiankirjoitusta!

Niinpä valtioneuvoston kanslian juuret ulottuvat vähintään vuoteen 1819, ja yleisen esittelijäsihteerin tehtävien osalta vuoteen 1809 asti. Esittelyasioiden osalta valtioneuvoston kanslian juuret ovat tavallaan myös keisarille asioita esitelleissä Suomen asioiden komiteassa ja Suomen valtiosihteerin kansliassa Pietarissa.

2) On tietysti vaikea löytää aivan selkeästi ilmaistua vastakkaista kantaa (ennen vuotta 1944), koska sellaisesta, mitä ei ole tapahtunut, ei yleensä käsitystä ilmaista. Mutta jos esim. L. Krusius-Ahrenberg, selvityksessään 1860-luvun pyrkimyksestä senaatin muuttamiseksi (Krusius-Ahrenberg 1943, ss. 124 - 247), ei mainitse erikseen kanslia- tai siviilitoimituskunnasta mitään, siinä on tavallaan ”sanottu”, ettei tälle toimituskunnalle tapahtunut tai suunniteltukaan tuolloin mitään erikoista. Grotenfelt kuvatessaan vuoden 1865 perustuslakikomitean työtä - joka myös koski senaattia ja sen toimituskuntia - ei kerro mitään erityistä suunnitellun kansliatoimituskunnan osalta (Grotenfelt 1913). J. P. Palmén kirjoitti v. 1869 asetusesityksen keisarille senaatin osalta. Hänen elämäkerrassaan ei myöskään kerrota mistään suurista muutossuunnitelmista kansliatoimituskunnan suhteen (Palmén 1915 s. 454 - 461). Teoksessa siteeratussa kirjeessään 12.5.1865 Palmén kertoo ystävälleen suunnitelmista ja luettelee osastot (toimituskunnat aiottiin muuttaa osastoiksi): ”Justitie (för lagstiftning m. m.), Civil (motsv. nuvarande Kansli Exp.), Ekonomi (motsv. Kammar Exp.), Finans samt Ecklesiastik Deparetementet.” Tuossa ”motsv.[arar]” (so. ”vastaa”) on hyvin luontevasti tulkittavissa siten, että se tarkoittaa ”on sama kuin”. Kamaritoimituskunnan nimeä ei sitten 1869 asetuksessa kuitenkaan muutettu. Myös "J. F." (fil. tri Jaakko Forsman) kertoo "Otavan isossa mustassa " Tietosanakirjassa (Helsinki, 1909-1919, IV osa, s. 307, hakusanassa "Kanslia") näin: " - Suomessa 1809 perustettu hallituskonselji (senaatti) jaettiin Ruotsin k:n tapaan eri toimituskuntiin, joista yksi oli nimeltään kansliatoimituskunta (sittemmin siviilitoimituskunta)."

3) Sen sijaan toimituskuntien nimityskysymyksestä keskusteltiin kyllä yleisesti. Eriävässä mielipiteessään senaattori Bergbom olisi halunnut ymmärrettävämmät nimet: ”Vidare synes mig Expeditionernas benämningar böra ändras så att deras hufvudsakliga befattning derigenom utmärkas och de från främmande språk hemtade beteckningar göras för allmänheten bergripliga enligt de tungomål som av menige man i landet begagnas.” Jos Bergbom olisi saanut tahtonsa läpi, kansliatoimituskunnasta olisi tullut sisäisen hallinnon toimituskunta (expedition för inre förvaltning).

4) Mutta koska Rauhalan tekstin voi tulkita toisinkin, meidän pitää oikeastaan antaa Koskimiehelle anteeksi ja ymmärtää hänen virheensä. Hänellä oli - tavallaan - ”oikeus” amatöörinä luottaa ammattihistorioitsijaan.

5) Kanslia-sanasta johtuvaa sekaannusta on esiintyi kyllä muuallakin. Esimerkiksi kahdessa senaatin painetussa virkamiesmatrikkelissa kerrotaan v. 1869 toimituskuntaa johtaneen senaattori S. H. Antellin virkaurasta, että hänet 1866 nimitettiin toisen kerran senaattoriksi ja ”att […] vara Chef för Dep:tets Kansli, senare benämnda Civil-Expedition” (Spåre 1878) ja että hänestä tuli ”talousosastonkanslian, sitt. siviilitoimituskunnan päällikkö jouluk. 12. p. 1866.” (Bergholm 1912). Kun katsoo teosten pohjana ollutta alkuperäistä käsinkirjoitettua senaatin matrikkelia, siellä kerrotaan aivan selvästi, että se, mihin Antell oli nimitetty päälliköksi, oli ”Kansli Expedition”, ei mikään ”Kansli”. Tosin näissä molemmissa, Spåren ja Bergholmin muotoilussa voi myös (väärinkäsityksestä huolimatta) nähdä vahvistuksen jatkuvuusteesille: Antell nimitettiin 1866 päälliköksi yksikköön, josta sittemmin tuli siviilitoimituskunta.

6) Kyllä, yllättävästi asetusteksti käyttää ”modernimpaa” ilmaisua ’toimikunta’, mutta sana ’toimituskunta’ piti vielä pintansa muissa teksteissä, ja palasi asetustekstiinkin v. 1888.

7) ”Huoletonta” suhtautumista tietojen tarkistamiseen osoittaa myös ”muistojulkaisussa” (ST-TM 1944, s. 14) oleva (ties mistä tullut) väite, että nimitys ”sisäasiaintoimituskunta” olisi suomen kielellä otettu käyttöön jo 1892. Väite toistetaan sellaisenaan v. 1969 julkaisussa (ST-TM 1969, s. 9) ja surkuhupaisasti se on vilahtanut vielä 2000-luvulla SM:n internet-sivuilla. Väite ei - tämäkään - pidä paikkaansa. Nimi ”sisäasiaintoimituskunta” annettiin vasta asetuksessa 8.11.1917. Toimituskunnan kertomus vaikkapa vuosilta 1906-1908 on suomenkielisenä yhä vielä nimeltään siviilitoimituskunnan kertomus (Kertomus 1910). - Kaikki toimituskunnat nimettiin sitten ministeriöiksi kerralla 27.11.1918.

Liite 1:n lähteet

Asetuskokoelma (Suomen säädöskokoelma eri nimillä, mm. ”Asetus-Kokous”) 1808 - 2007

Bergholm 1913, Bergholm, Axel, 1912, Keisarillisen Suomen hallituskonseljin ja senaatin puheenjohtajat, jäsenet ja virkamiehet, Biografisia tietoja, Porvoo 1912

Finlands Stats-Kalender, Suomen valtiokalenteri (eri vuosilta, 1800-luvulla yleensä vielä ruotsiksi)

Grotenfelt 1913, Grotenfelt. Kustavi, Suomen perustuslakikomitea vuonna 1865, Historian arkisto XXIII, Helsinki 1913

Kertomus 1910, Keisarillisen Suomen Senaatin Siviilitoimituskunnan antama kertomus vuosilta 1906 - 1908, Helsinki 1910

Krusius-Ahrenberg 1943, Krusius-Ahrenberg, Lolo, , Planerna på ombildning av Finlands senat och 1860-talets inlägg i frågan, Historian arkisto XLIX, Helsinki 1943

KA 1858, Kansallisarkisto, senaatin tiliarkisto, menosääntökonsepti 1858, aa74

KA 1869a, Kansallisarkisto, senaatin tiliarkisto, menosääntökonsepti, 1869, aa98

KA 1869b, Kansallisarkisto, valtiosihteerin viraston arkisto, 1869:21

KA 1869c, Kansallisarkisto, senaatin salaiset asiakirjat, oikeustoimituskunta, 22a

KA 1870, Kansallisarkisto, senaatin tiliarkisto, menosääntökonsepti 1870, aa98

KA l-luett., Kansallisarkisto, konekirjoitetut luettelot senaattia ja sen toimituskuntia koskevista lähteistä

Palmén 1915, Palmén, E. G., Till hundraårsminnet af Johan Philip Palmén, 1811 31/X 1911, II, Lefnadsteckning, Helsingfors 1915

Paloposki 1972, Paloposki, Toivo J.,1972, Suomen historian lähteet, Forssa 1972

Rauhala 1915, Keisarillinen Suomen Senaatti 1809-1909, Edellinen osa, Vuodet 1809 - 1859, Helsinki 1915

Rauhala 1921, Keisarillinen Suomen Senaatti 1809-1909, Jälkimmäinen osa, Vuodet 1859 - 1909, Helsinki 1921

Schybergson 1907, Shybergsson, Gustaf, Suomen perustuslait ja järjestävät asetukset, Helsinki 1907

Senaatin matrikkeli, käsinkirjoitettu Suomen keisarillisen senaatin matrikkeli, Kansallisarkisto

Senaatin menosääntö (eri vuosilta), Senaatin tiliarkisto, Kansallisarkisto

Spåre 1878, Spåre, G. A., Biografiska anteckningar on kejserliga regerings-konseljens eller senatens för Finland ordförande och ledamöter samt embets- och tjenstemän uder åren 1809-1877, Helsingfors 1878

ST-SM 1944, Siviilitoimituskunta - sisäasiainministeriö 1869 - 1944, Muistojulkaisu, Helsinki 1944

ST-SM 1969, Siviilitoimituskunta, sisäasiainministeriö 1869 - 1969, Helsinki 1969

Tiihonen - Tiihonen 1984, Tiihonen, Seppo, Tiihonen, Paula, Suomen hallintohistoria, Helsinki 1984

Tyynilä 1992, Tyynilä, Markku, Senaatti. Tutkimus hallituskonselji-senaatista 1809-1918, Helsinki 1992

Valtionarkiston yleisluettelo 2, Helsinki 1966

Heikki Jokipii (2007)