Make your own free website on Tripod.com

Korttelimme väkeä 300 ajastaikaa sitten (1) *)

 

Tässäpä hieman jatkoa Mäyrä-kortteliamme ja sen historiaa hienosti esitelleelle valokuvanäyttelylle 8.-12.11.2004.kirjastossa. Tai oikeastaan, mikä on jatkon vastakohta, nämä tiedot kun kertovat samasta korttelista ennen kuin siitä tuli Mäyrä, olisivatko siis ”esihistoriaa”.

 

Maanmittari Lars Forsell  piirsi kartan Helsingistä v. 1696 , josta sitten tehtiin v. 1707 vielä jäljennös. Kartassa esitetään tarkasti silloinen asemakaava. Mutta hauskinta on, että numeroitujen tonttien lisäksi v. 1707 karttaan liittyi luettelo tonttien omistajista (jäljennös löytyi Helsingin kaupunginarkistossa) **). Kun kutakuinkin Mäyrä-korttelin kohdalla oli silloinkin kortteli, voimme siten luettelosta katsoa, kuka silloin, v. 1707, asui korttelissamme. Tässäpä tätä tietoa, ote luettelosta (ruotsinkielisiä ammattinimikkeitä ei tietysti virkamiehille tarvitse kääntää): 

 

Nykyisessä Mäyrä-korttelissa asuneet 1707 (tontinomistajat):

 

Tontin n:o

Nimi

 

 

177

Finn Erick

178

Simon Johansson Murmästare Nurkas

179

Johan Sijssman

180

Andhers Klåckringare

181

Probsten Mag. And. Ignatius

182

Skredd. Berent Giöttbärgs Enchia

183

Daniel Erichsson

184

Michel Kurki

185

Hans Hindersson Borg klåckringare

186

Sigfrid Cnuutsson

187

Jöran Thomasson Styf

 

Suurin piirtein nykyisen sisäasiainministeriön tontin kohdalla oli silloin tontti n:o 181. Rovasti, maisteri Anders  Ignatiuksesta Helsingin kaupungin historia I (1950) tietää kertoa, että hän oli ensin kaupungin koulumestari, ja kaupunkilaiset siis jo tunsivat hänet hyvin - ja jotkut vastustivat ankarasti hänen nimittämistään kirkkoherran virkaan. Hän kun oli aikalaisten kuvauksissa kova riitelemään, äkkipikainen ja ailahtelevainen. Vastustus ei tuonut tulosta, vaan kuningas vahvisti 1688 hänen nimityksensä, ja Ignatius olikin virassaan kokonaista 22 vuotta, lähes Helsingin isonvihan aikaiseen hävitykseen 1713 asti. - Toivottavasti nämä luonteenpiirteet olivat vain hänen henkilökohtaisia ominaisuuksiaan, eivätkä johtuneet asuinpaikan "maasäteilystä" tms. – Ignatius hoiti kuitenkin virkansa velvollisuudet, ankarassa puhdasoppisuuden hengessä. Myös mainitaan hänen erityisenä ansionaan, että hän osasi sekä ruotsia ja suomea.

 

Ignatius oli kahdesti naimisissa. Tuolloin 1707 pappilaa emännöi Katariina Westman. Hänkin oli leski. Katariinan miesvainaja oli lääninsihteeri Erik Forsingh -  näin lähelle päästiin siis nykyisen SM:n hallinnonalaa. Ignatiuksen perhettä oli juuri kohdannut suuri suru, koska heidän ainoa yhteinen lapsensa, tytär Sofia oli edellisenä vuonna kuollut 15-vuotiaana. Melko pian tämän jälkeen kuolema vieraili perheessä lopullisella tavalla: kaupungissa riehuva kauhea rutto 1710 vei mennessään molemmat puolisot. – Ignatius-suku jatkui kuitenkin Andersin vanhempien lasten kautta, tähän päivään asti (Bergholm: Sukukirja, I osa), joten Helsingissä saattaa nykyisinkin hyvin tulla vastaan joku kirkkoherra Ignatiuksen jälkeläinen.   

 

Muista korttelin asukkaista ei näin helposti löytynyt tietoa, mutta jatketaanpa tutkimuksia.

 

*****

 

Korttelimme väkeä 300 ajastaikaa sitten (2)

 

Viimeksi osattiin kertoa vain kirkkoherra Ignatiuksesta, mutta tässä tulee lisätietoa muistakin v. 1707 asukkaista.

 

Korttelissamme asui kaksi kellonsoittajaa. Kellonsoittajalla tarkoitettiin yleisemmin kirkon palvelijaa, ”lukkaria”, jonka tehtävät eivät suinkaan rajoittuneet vain pyhäiseen kellonsoittoon, vaan heillä oli moninaisia kirkon vahtimestarin tehtäviä. Kirkon asioiden lisäksi lukkarien tehtävä oli huolehtia myös kellotapulissa olevasta kaupungin aikaa näyttävästä kellosta (isommissa vioissa kutsuttiin apuun oikea kelloseppä). Ehkäpä vanheneva kirkkoherrakin tarvitsi lukkariensa apua käytännön asioissa (vaikka hänen luonaan asuikin piika Johanna). Kellonsoittaja Antti oli koko nimeltään Antti Simonpoika Kelko ja hänen puolisonsa oli Marketta Jaakontytär Kotka. Yhdessä he saivat 1706 Sofia-tyttären. Hans Henrikinpoika Borg, toinen kellonsoittajistamme, oli naimisissa Maria Tuomaantyttären kanssa. Vuonna 1707 heille syntyi tytär Maria.

 

Räätälimestari Berndt Giöttberg oli ollut v. 1705 räätälien oltermanni, mutta kuollut 1706. Hänen leskensä Liskin (=Elisabet) jatkoi kuitenkin 1707 liikkeenharjoitusta Antti-kisällin ja kolmen rengin kanssa (joista varmaankin joku oli oppipoika). Tämä oli tänä aikana yleinen tapa, eräänlainen eläkejärjestely: käsityöläismestarin leskellä oli 3 vuoden ajan oikeus jatkaa miesvainajansa työtä, kisälli apunaan. Jos hän sitten meni avioliittoon kisällinsä kanssa, nousi tämä automaattisesti mestariksi. Antti ei kuitenkaan kelvannut, vaan Elisabet nai – aikarajan lähestyessä - vuonna 1709 (luultavasti Nevanlinnasta sodan jaloista Helsinkiin tulleen) räätäli Karl Möllerin.  

 

Kaupunginpalvelija Daniel Eerikinpoika oli avioitunut v. 1705 Johanna Yrjöntyttären kanssa. Täsmälleen 9 kuukautta vihkipäivästä he saivat Eerik-pojan.

 

Yrjö (tai Jöran) Tuomaanpoika Styf oli ajuri. Ajurit olivat kaupungissa hyvin tärkeä ammattikunta ja he olivat myös järjestäytyneet eräänlaiseksi killaksi – aikansa AKT:ksi. Tämän yhteenliittymän oltermannina Yrjö Styf toimi ainakin juuri tuona vuonna 1707. Yrjö menetti lapsensa rutolle v. 1710, mutta näyttäisi itse selvinneen hengissä aina kaupungin hävitykseen saakka.

 

Eerik Heikinpoika Finnen ammatista ei löytynyt tarkempaa tietoa, luultavasti hän kuului pienporvareihin. Hänellä oli kaupungin ulkolaidoilla käytössään myös peltoa, joka ei ollut kuitenkaan aivan käyttökelpoista. – Maatalouden harjoittaminen oli ajan Helsingissä varsin tavallista, koska varsinkaan pienkauppiaita ei itse kauppa kyennyt yksin elättämään. Mutta harjoittivat maataloutta muutkin: eniten peltoa oli kirkkoherralla ja pormestarilla! Perunkirjoitusten mukaan karjavarallisuuskin saattoi olla huomattava. Joka pihalla oli ainakin yrtti- ja kaalimaansa. - Finne oli saanut kaksi lasta 1680-luvun alussa, jotka siis tässä vaiheessa olivat jo aikuistuneet. Kun Finne oli myös menettänyt vaimonsa suurten nälkävuosien aikana 1697, hän asusti ehkä yksin.  Eerikin itsensä hengen vei 1710 ilmeisesti se sama rutto, joka tappoi naapurin pappilan isäntäväen ja useita korttelin lapsia..     

 

Mikko Kurjen ammatista voinee arvata saman kuin Erkki Finnestäkin. Tervakauppaa käyviin suurporvareihin kumpainenkaan heistä ei ainakaan kuulunut. Mikon puolison nimi oli Valpuri.

 

Muurarimestari Simo Juhonpoika Nurkka menetti 3 lastaan 1710 rutolle, mutta sai sitten v. 1711 pojan, jolle annettiin isänsä nimi. 

 

Simo Nurkkaa ja henkilöitä ”Johan Siijsman” ja ”Sigfrid Cnuutsson” en henkikirjasta 1707 löytänyt. Se voi tietysti johtua siitä, että he asuivat tuona vuonna muualla ja olivat vuokranneet talonsa jollekin toiselle. Mutta yhtä mahdollista tietysti on, että vanha 1700-luvun alun käsiala on yhäti liian vaikeata minulle …

 

Tämän lisäksi korttelissa saattoi vilistää epälukuinen määrä lapsia ja ehkäpä täällä asui joku tervaskanto isoäiti tai vaarikin. Heitä (alle 16 ja yli 64 -vuotiaita) ei nimittäin merkitty henkikirjoihin, koska heidän ei tarvinnut henkiveroa maksaa. Monet henkikirjoittajat tulkitsivat aikansa ”yhteisverotuksen” (so. perheenpää vastasi veroista) niin jyrkästi, että vaimosta riitti merkinnäksi vain ”hustro”, ilman nimeä – onneksi Helsingin henkikirjan 1707 tekijät eivät näin menetelleet. Vasta myöhempiin seurakuntien rippikirjoihin (Helsingissä vuodesta 1722) merkittiin tarkat tiedot kaikista asukkaista.

 

Vain kuuden vuoden päästä koko tämä kortteli oli tuleva tuhotuksi. V. 1713 toukokuussa tuli Helsingin edustalle iso Venäjän laivasto-osasto (tsaari Pietari vieläpä itse mukana) ja miesvahvuudeltaan aivan ylivoimainen sotajoukko. Ensimmäisenä päivänä vielä onnistuttiin hyökkäykset torjumaan, mutta kun venäläiset seuraavana päivänä olivat nousseet maihin Hietalahdessa ja päässeet jo aivan kaupungin porteille (nykyisen Pohjois-Esplanadin puolivälille), puolustusta johtava kenraalimajuri Karl Gustaf Armfelt – neuvoteltuaan kaupungin johtomiesten ja maaherran kanssa – antoi käskyn evakuoida kaupunki ja polttaa se maan tasalle. (Tätä polttamispäätöstä kyllä myöhemmin ankarasti kritisoitiin ja katsottiin, että viljavarastojen mereen heittäminen olisi riittänyt). Mitä ruotsalais-suomalaisten itsensä sytyttämä tuli ei hävittänyt, sen hävittivät venäläiset. Meidän korttelimme jäi venäläismiehityksen 1713-1721 aikana suuren väliaikaisen linnoitusrakennelman alle.

 

Perääntyvän sotaväen mukana kaupunkilaiset – vain vähän tavaroitaan mukanaan - pääsivät kyllä kaupungista turvaan, mutta sen jälkeen heidän kohtalonsa olivat vaihtelevia ja usein surkeita. Jotkut helsinkiläisistäkin pakenivat Ruotsiin saakka.  Mainituista korttelimme asukkaista ei ketään kuitenkaan löydy Ruotsin pakolaisluetteloissa, eikä heitä tai heidän jälkeläisiään tunnu löytyvän enää paluumuuttajistakaan. - Mutta ne, jotka v. 1722 jälkeen takaisin tulivat, yrittivät etsiä vanhat asuinkorttelinsa ja -tonttinsa, vaikka se todella vaikeata olikin. Ja kaupunki rakennettiin taas kerran uudelleen. Eräs palaajista oli Anders Ignatiuksen poika Petter (s. 1687), joka oli parisen vuotta 1720-luvun alussa Helsingin koulun rehtorina, mutta siirtyi sitten Porvooseen. Vuonna 1707 hän ei asunut korttelissamme, mutta on täällä varmasti pikkupoikana ”viljustanut”.

 

Eli yllättävän paljon oli tiedettävissä elämästä tällä paikalla n. 300 vuotta sitten (ja enemmänkin varmasti löytyy). Huomaammepa, miten tunnollinen virkamies voi antaa toisille ihmisille tietämisestä saatavaa henkistä iloa vielä satoja vuosia työnsä tekemisen jälkeen. Kiitos teille, silloin. Kiitos, taitavat maanmittarit Forsell ja Arander! Kiitos, papit ja muut huolelliset henkikirjoittajat! Kiitos, tarkat raastuvanoikeuden kirjurit ja pöytäkirjojen puhtaaksikirjoittajat! Ja kiitos, hellittämätön arkistoväki, koko tältä 300 vuoden väliltä! 

 

 

***

 

Lähteet:

 

Helsingin kaupungin henkikirja (mantalslängd) vuodelta 1707

Helsingin seurakunnan historiakirjat (syntyneet ja kastetut, vihityt, kuolleet ja haudatut) vuoteen 1713

 

Avander, Niels, Helsingin tontinomistajien luettelo v. 1707 (liite Forsellin karttaan), Berndt Aminoffin puhtaaksikirjoittamana, B. Aminoffin kokoelma, Helsingin kaupunginarkisto

Bergholm, Axel, Sukukirja. Suomen aatelittomia sukuja. I-II. (1891-1902), (näköispainos) Jyväskylä 1984

Ehrström, Erik, Helsingfors stads historia från 1640 till stora ofreden, Helsingfors 1890

Forsell, Lars, Helsingin kartta 1696, renovoinut Niels Avander 1707, Ruotsin valtionarkisto (osajäljennös kartasta teoksessa Niukkanen 2002)

Niukkanen, Marianna (toim.), Sirpaleita suurvalta-ajan Helsingistä, Hämeenlinna 2002

Suolahti, Eino E., Ensimmäinen Vironniemen Helsinki (1640-1713), teoksessa Helsingin kaupungin historia I, Helsinki 1950

 

***

 

PS. Olenpa tässä samalla löytänyt pari osoitetietoa omistakin esivanhemmistani (sukututkimushan on ollut vuosikausia lievää vakavampi tautini – työtoverit, jotka siitä tietävät, ovat kyllä osanneet suhtautua asiaan kiitettävän hienotunteisesti, ei ole naureskeltu ainakaan päin naamaa). Lääninhallituksen "räntemestare" eli rahastonhoitaja Arvid Carlstedt (k. 1706) asui vaimonsa Katarina Billstenin kanssa rantakorttelissa tontilla, joka oli puolittain nykyisen Ruotsin lähetystön ja Pohjois-Espan päällä (rantatie kulki tuolloin lähempänä pääkatua, nykyistä Aleksia). Pormestari Johan Laurentz asui nykyosoitteessa Aleksi 22 ja  uskonpa hänen isänsäkin, edellisen pormestarin Lorentz Håkaninpojan (toinen esi-isäni, hänkin aluksi lääninhallituksen palveluksessa, k. 1693) asuneen samassa paikassa. Hiukan iloani häiritsee se tietoni, että tuo (hölmön)hätäinen helsinginpolttaja K.G. Armfelt oli kunniallisen esiäitini Anna Elisabet A:n veli.

__________________________________________

 

*) Työpaikkani on Mäyrä-korttelissa ja nämä kaksi juttua on alun perin kirjoitettu työpaikkani ”lehteen” eli intranetiin. Mäyrä-kortteli sijaitsee Helsingin Kruununhaassa, ja sitä rajoittavat kadut ovat Kirkkokatu, Ritarikatu, Hallituskatu ja Snellmaninkatu.

**) Nyttemmin se löytyy myös Suomen Sukututkimusseuran nettisivulta:

Beskrifning till Helsingfors Stadz Tompter och åkrar, såssom dhe A:o 696 äre refwedhe och Charactererade